Lähde mukaan kesäiselle päiväristeilylle Puumalasta Savonlinnaan ja koe Saimaan syväväylän vaikuttavat maisemat, vilkas laivaliikenne sekä mahdollisuus nähdä harvinainen saimaannorppa.
Tälle risteilylle voit osallistua helposti myös Mikkelistä käsin. Päivä alkaa klo 9.00 bussikuljetuksella Mikkelistä Puumalaan, jossa on aikaa tutustua kesäiseen satamatunnelmaan ennen M/S Ainon lähtöä Savonlinnaan. Halutessasi voit liittyä mukaan myös suoraan Puumalan satamasta.
M/S Aino lähtee Puumalan satamasta klo 12.00 kohti Savonlinnaa. Reitti kulkee Saimaan syväväylää pitkin, osittain samalla vesireitillä kuin tunnetut Sulkavan Suursoudut. Soutajien sijaan vastaan saattaa tulla jopa kilometrin mittaisia uittonippuja, joita hinaajat vetävät kohti eteläisen Saimaan puunjalostustehtaita. Myös rahtialuksia liikennöi reitillä etelän ja pohjoisen välillä.
Heinäkuussa Saimaalla liikkuu lisäksi runsaasti historiallisia aluksia, sillä Kuopiossa 17.–19.7.2026 järjestettävä Wanhojen Laiwojen Regatta kokoaa yhteen kymmeniä entisiä työaluksia ja höyrylaivoja. Risteilyn aikana vesillä onkin poikkeuksellisen paljon nähtävää.
Vekarasalmen jälkeen saavutaan Savonlinnan eteläisille vesille ja Pihlajavedelle, jonka kirkkailla selillä voi hyvällä onnella nähdä myös saimaannorpan. Lamposaaren kohdalla laivan keula kääntyy jälleen pohjoiseen, ja pian edessä avautuu Savonlinnan viihtyisä matkustajasatama.
Laivalla on tarjolla herkullinen keittolounas klo 12.00–15.00. Lounas valmistetaan ennakkotilausten perusteella, joten suosittelemme varaamaan ruokailun etukäteen.
Aikataulu
Bussikuljetus Mikkelistä Puumalaan
klo 9.00 Lähtö Mikkelin torin tilausajopysäkiltä (Marskin patsaan takaa)
klo 9.05 Lähtö Mikkelin Matkakeskuksesta
klo 9.10 Lähtö Mikkelin sataman pysäkiltä (Satamassa ilmaisia pysäköintipaikkoja henkilö- ja matkailuautoille.)
klo 9.30 Tarvittaessa pysähdys Saimaanranta Resort Anttolassa
Matkalla tarvittaessa pysähdykset Pistohiekalla ja Sahanlahdessa
noin klo 10.20 Saapuminen Puumalan satamaan
Puumalassa on aikaa nauttia lounasta, tutustua satama-alueeseen tai seurata kesäistä torielämää ennen laivan lähtöä.
Risteily
klo 12.00 M/S Aino lähtee Puumalan satamasta kohti Savonlinnaa
klo 12.00–15.00 Keittolounas tarjolla laivalla (ennakkovaraus suositeltava)
noin klo 18.00 Saapuminen Savonlinnan matkustajasatamaan
Paluukuljetus bussilla
klo 18.30 Lähtö Aino-bussilla Savonlinnasta
noin klo 19.45 Saapuminen Puumalaan
noin klo 21.00 Saapuminen Mikkeliin
Liput
85 € / aikuinen
40 € / lapsi (4–16 vuotta)
Lapset 0–3 vuotta matkustavat veloituksetta
Hinta sisältää:
Risteilyn M/S Ainolla Puumalasta Savonlinnaan
Bussikuljetukset ohjelman mukaisesti
Lisäpalvelut:
Keittolounas laivalla: 25 € / henkilö
Huom! Keittolounas tulee varata etukäteen. Lounaan määrä valmistetaan ennakkovarausten perusteella.
Lisätietoja:
Lipun hintaa ei palauteta eikä se käy muille kuin vastaavanlaisille (Mikkeli-Puumala /Puumala-Mikkeli) risteilyille.
Jos tapahtuu peruuntuminen vaikeasta tilanteesta johtuen, esim. sairauskohtaus tms, lipunmyyjä vähentää ostohinnasta palauttamisesta johtuvat
kustannukset (50%).
Pidätämme oikeuden aikataulu, hinta- ja ohjelmamuutoksiin.
Suosittelemme peruutusturvan sisältävää matkavakuutusta.
Retki tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea Saimaan syväväylän tunnelma, saaristomaisemat, historiallinen laivaliikenne ja Savonlinnan kesäinen satamatunnelma yhden päivän aikana.


